Sääntömääräinen vuosikokous
Aika: 5.6.2009 klo 18:00
Paikka: Helsingin Yliopisto, Unioninkatu 44
Asiat:
- Hallituksen toimintakertomus
- Hallituksen jäsenten ja seuran puheenjohtajan valitseminen seuravaalle vuodelle
- Muut asiat
Seuran puheenjohtaja,
Branislav Bakić







Trio Balkan Strings esittää Helsingissä 5. ja 6. toukokuuta. Tiistaina 5. toukokuuta trio esittää Malmitalossa (Ala-Malmin tori 1) klo. 19:00 ja 6. toukokuuta Kanneltalossa (Klaneettitie 5) klo. 19:00. Molemmassa paikassa trio järjestää myös työpaja klo. 12:00.
Serbialainen Sabrina Vlaskalic (s. 1989) konsertoi Willa Macissa Tamperella (Palomäentie 23) sunnuntaina 5.4. klo 15, Sibelius-museossa Turussa (Piispankatu 17) tiistaina 7.4. klo 19 ja Temppeliaukion kirkossa Helsingissa (Lutherinkatu 3) 12.4. klo 18. Vlaskalic on yksi tämän päivän lahjakkaimmista nuorista kitaristeista ja häntä onkin ylistetty uudeksi Ida Prestiksi. Nuoresta iästään huolimatta Vlaskalic on ehtinyt voittaa jo 23 kansainvälistä kitarakilpailua, mm. Andres Segovia -kilpailun nuorille kitaristeille Saksassa vuonna 2004 ja Giovani Chitarristi -kilpailun Italian Mottolassa vuonna 2005. Hän on myös pitänyt mestarikursseja ja konsertoinut eri puolilla Eurooppaa. 
Lidija Scepancevic (alttoviulu) ja Tor Nordström (piano) esittävät jugoslavialaista ja suomalaista musiikia sekä Franz Schubertin sonaatin ”Arpeggione”, Malmin kirkossa, Helsinki, 2.11.2008 klo 18.